Tämän päivän ensimmäisen luennon aiheena oli tietämyksen ja osaamisen johtaminen. Alussa käytiin läpi organisaation oppimista ja sen merkitystä organisaation asemalle kilpailutilanteessa.  Organisaation oppimisen voisi tiivistää tiedon selvempään muotoon kokoamiseksi, virheiden löytämiseksi ja niiden korjaamiseksi. Itse koen oppimisen organisaation kannalta elintärkeäksi, sillä toiminnan kehittyminen on yksi ehto sen jatkumiselle, minkä lisäksi kriittiseen tarkasteluun kykenevä toimija, olipa se sitten yritys, yhteisö tai vaikka yksittäinen ihminen, on oman kokemukseni mukaan parempi yhteistyökumppani kuin omaa toimintaansa virheettömänä pitävä vastineensa. Työelämässä tämän voi linkittää suoraan työhyvinvointiin ja sitä kautta työntekijöiden tuottavuuteen, samoin virheiden tunnistaminen ja myöntäminen voivat johtaa merkittäviinkin muutoksiin organisaation toimintatavoissa. Lisäksi yksittäistä työntekijää motivoi varmasti oman havainnon pohjalta tehty muutos, joka parhaassa tapauksessa vaikuttaa paitsi omaan työhön, myös muun työyhteisön hyvinvointiin.

 

Oppiminen voi siis olla merkittävä kilpailuetu, sillä organisaation menestyminen riippuu loppujen lopuksi siitä, kuinka koko ajan vastaan tulevien uusien asioiden ja ilmiöiden ympärillä opitaan toimimaan ja sopeudutaan yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin.  Toisaalta on kyse myös siitä, halutaanko olla etulinjassa osana muutosta, vai tulla perässä ympäröivän maailman muutoksen jälkeen.  Joskus voi olla paikallaan ottaa rauhallisesti ja olla syöksymättä suoraan uusimpien trendivirtauksien matkaan, mutta henkilökohtaisesti näen eturintaman ja innovaatioihin panostamisen tavoiteltavana asiana yritysmaailmassa. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa päätöntä kohkausta ja tarvetta olla aina ensimmäisenä, vaan päätösten tulisi perustua tietoon, jolla on edes jonkinlaiset luotettavat perustelut.

 

Kaikkia asioita ei kuitenkaan voi perustella välttämättä jokaiselle kelpaavilla faktoilla. Luennolla oli puhetta hiljaisesta ja eksplisiittisestä tiedosta, ja kokisin myös hiljaisen tiedon luovan pätevän pohjan päätöksentekoon, vaikka syitä ei osaisikaan eritellä tarkemmin. Hiljainen tieto on mielenkiintoinen ilmiö, johon vasta luennolla ymmärsin itse päässeeni viime kesän työpaikassani kuin huomaamattani tutustumaan. Sain tehdä töitä lähes neljäkymmentä vuotta samassa suuressa metsäalan yrityksessä eri tehtävissä työskennelleen henkilön kanssa, ja opin häneltä huomattavan määrän tietoa ja käytäntöjä, joita en olisi osannut edes ajatella pelkästään opiskelujeni pohjalta. Tämänkaltainen osaamispääoma on useimmiten arvokkaampaa kuin kirjaviisaus, ja sen hyödyntäminen myös tulevaisuudessa voi olla organisaatiolle elintärkeää. Itse Internet-sukupolven lapsena olen tottunut hakemaan tietoni netistä, mutta hiljaista tietoa harvemmin sen syövereistä löytyy. Mietinkin, minkä verran yritykset panostavat kokeneiden työntekijöiden tietotaidon esiin onkimiseen ja eteenpäin välittämiseen, ja pitävätkö ne sitä ylipäätään ajattelemisen arvoisena asiana.

 

Vaikka aiempien sukupolvien tietoa tulee pitää sille kuuluvassa arvossa, jokainen on luultavasti jossain vaiheessa elämäänsä todennut, että tekemällä oppii. Johtamisesta puhuttaessa tilanteet voivat olla kiperämpiä kuin pudonneen napin ompeleminen, mutta usein pakon edessä luovuus pääsee valloilleen ja löytynyt ratkaisu voi loppujen lopuksi johtaa parempaan lopputulokseen kuin rauhallisesti mietitty ja punnittu strategia olisi johtanut. Poikkeavat toimintatavat voivat joskus osoittautua toimiviksi jopa yli organisaatio- tai osastorajojen ja muokata organisaation kulttuuria. Näin syntyy myös mahdollisuus oppia toisilta toimijoilta ja parantaa omaa toimintaa. Luennolla mielenkiintoiselta vaikutti CoP-toiminta, josta tuli ensimmäisenä mieleeni muutama Internet-yhteisö, jotka selvästi menevät sen määritelmän alle. Itse pidän hienona ajatusta nimenomaan aitoon mielenkiintoon perustuvasta yhteistoiminnasta yli organisaatiorajojen, minkä lisäksi vuorovaikutuksen merkitystä ei voi mielestäni nykypäivänä korostaa liikaa.

 

Oppimisen edistäminen oli hyödyllistä tietoa, ja jälleen huomasin yhteyksiä entiseen työpaikkaani. Aloin pohtia, missä määrin työkaverini tiedostivat paikoin melko raa’ankin huumorin sävyttämien tarinoidensa opetuksellisen arvon, sillä usein aamukahvilla tuli kuultua juttuja, joista useimmissa näin jälkeen päin ajateltuna jaettiin melkoisen laajalla skaalalla kokemuksia, yrityksiä ja erehdyksiä. Toisaalta myös töissä sattuneet pienet lipsahdukset saatiin usein kuitattua huumorilla, ja tarkemmin ajatellen juuri huumori lienee yksi syy siihen, että viihdyin kyseisessä paikassa paremmin, kuin missään aikaisemmassa työssäni. Pienistä voitoista mieleeni tuli myös niiden työntekijää motivoiva vaikutus; kun huomaa jonkun asian parantuneen edes aavistuksen verran, on melko turvallista olettaa, että muutos on myös tulevaisuudessa mahdollista ja sen eteen kannattaa tehdä työtä.

 

En pidä oppimattomuutta hyvänä asiana, joskin tietyissä tilanteissa se voi olla paikallaan. Tietämys oppimisen esteenä taasen on tullut eteeni myös työelämässä, ja ehkä juuri sen vuoksi koinkin pienen piston rinnassani, kun totesin jossain vaiheessa jälkimmäistä luentoa mielessäni tietäväni jo riittävän paljon osuuskunnista, kiitos ja näkemiin. Toisaalta tämäkin riippuu siitä, mistä näkökulmasta katsotaan – ehdinpähän ainakin syödä kaikessa rauhassa.

 

-Sanna